22. joulukuuta 2011

Viimeistä viedään ennen joulua!

Guten Abend! Mulla on vika ilta Kremsissä ennen joulua, huomenna klo 11 aamupäivällä suuntaan nimittäin junalla kohti Wienin lentokenttää ja sieltä reitti kulkee Frankfurtin kautta Helsinkiin. Odotan! Matkalaukku on jo lähes pakattu, vielä puuttuu kosmetiikat ym. jotka lisään sitten aamulla. Ihan outoa, mutta samalla tosi kivaa tulla kotona käymään. :)

Olen yksin kotona ja katson lempiohjelmaani Voice of Germanya Susin huoneessa. Onneksi tää ei ehdi loppua sillä aikaa kun olen lomailemassa Suomessa, vaan jatkuu edelleen tammi-helmikuussa! Jostain syystä nettikaapeli ei ole toiminut tänään lainkaan, ja langaton verkko toimii TODELLA heikosti täällä Susin huoneessa. Mun huoneessa langaton ei toimi ollenkaan, näillä mennään... Meidän nettikaapeli tulee naapurin poikien kämpästä ja ehdin jo käydä raivoamassa niille "mitä ootte tehnyt internetille?!", mutta valitettavasti he eivät myöntäneet mitään. Noh, ärsyttäisi ehkä enemmän, jollen olisi huomenna lähdössä Suomeen.

Eilen olin Wienissä tapaamassa ystävääni Marinaa, käytiin katsomassa uusin Twilight (in English, finally!) ja täytyy sanoa, että oli kyllä aivan hirveetä kuraa. Ne aiemmat leffat on mun mielestä ihan ok, mutta tää uusin... kaikki salissa olleet ulvoi huutonaurua koko leffan alusta loppuun, ja mä aloin 10 minuutin jälkeen katsella kelloa. Marinan kanssa vaan kuiskailtiin toisillemme "this is so bad, so bad" koko leffan ajan. Onneksi lippu maksoi vain 7,40 € joten sinänsä rahallista tappiota tästä tuskallisesta elokuvakokemuksesta ei tullut. Ehkä käyn jopa katsomassa seuraavan, viimeisen Twilight-osan, tästä huolimatta.

Olin Wienissä yötä ja tänä aamuna kävin vähän katselemassa alennusmyyntejä Wienin ostoskadulla eli Mariahilferstraßella. Koitin myös metsästää eilen kadonneita nahkakäsineitäni, mutta eipä missään ollut minun "käsikenkiäni" (saksaksi hansikkaat on siis Handschuche;)) - höh! Varmaan joku sitten vienyt ne, harmittaa ihan sikana. Tarttee ostaa uudet alennusmyynneistä, onneksi mulla taitaa olla edelleen Stockalle joku 20euroa lahjakortilla.

Nyt jatkuu Voice of Germanyn tuijotus, sen jälkeen unten maille ja huomenna pirteänä nach Finnland! Nähdään pian! :)

Aino

17. joulukuuta 2011

Lauantain kohokohta: Das Supertalent

Iltaa! Tulin tunti sitten konsultoinnin tunneilta kotiin ja nyt tapan aikaa odotellessani Das Supertalentin finaalia. Oon kehittänyt kunnon riippuvuudet tohon Das Supertalentiin ja Voice of Germanyyn, ihana kun saa katella kaikkea realitya sillä verukkeella, että opin samalla kieltä! Kuuntelen myös nykyään itävaltalaista radiokanavaa nimeltä Kronehit, samat biisit kuin Suomen NRJ:llä, mutta välispiikit tottakai saksaksi. Tosin juuri äsken tuolta kuului "Hello, it's Samu Haber from Sunrise Avenue and you are listening to Kronehit!"... että ei näköjään hirveän kauaksi päästy Suomesta, vaikka radiokanavaa vaihdettiin. :D

Tällä viikolla on tullut kahden kurssin tulokset, International Market Management (INMM) ja torstaina tentitty Strategic Controlling & Reporting (SCRE). Jäin siinä torstain kokeessa sittenkin vain 36 pisteeseen, eli 90 % ja kakkonen sieltä pamahti. Ärsyttää vähän, mutta eipä voi mitään. INMM:stä sen sijaan sain 1, mikä toki ilahdutti. Vielä olisi yksi päivä koulua ennen joulua eli keskiviikko, silloin on aamusta 5h luento Strategic Purchase & Global Sourcing (miksiköhän kaikki kurssit täällä alkavat joko sanalla Strategic tai International?) ja sen jälkeen Corporate Governancen tentti. Tentin jälkeen suuntaan kohti Wieniä, mulla on treffit ystäväni Marinan kanssa ja oon yötäkin Wienissä. Torstaina takaisin Kremsiin pakkaamaan, ja perjantaina VIE-FRA-HEL.

Mun tekisi mieli esitellä ostamiani joululahjoja täällä, mutta toisaalta kaikki lahjojensaajat lukevat tätä blogia, joten eipä siinä mitään järkeä olisi. Sen sijaan voin esitellä D:lle ostamani lahjan, josta hän onneksi ilahtui suuresti! :) Ostin hänelle siis Stieg Larssonin Millenium-trilogian ensimmäisen kirjan, jonka itse sain juuri viime viikolla luettua. Tykkäsin kirjasta kovasti ja luin sitä "aina" D:n luona, ja hän sanoi haluavansa myös lukea kirjan joskus. Mielikuvituksettomana lahjojenostajana marssin siis paikalliseen kirjakauppaan, Thaliaan, ja ostin tuon kirjan auf Deutsch. Onneksi oli tosiaan mieleinen lahja!


Ai niin, uuden vuoden lupauksena sovittiin D:n kanssa, että puhutaan joka päivä vähintään puoli tuntia saksaksi! Mun on nimittäin PAKKO opetella enemmän kieltä, varsinkin jos ja kun meinaan etsiä työharjoittelupaikkaa Itävallasta. Ilmoittauduin myös kevätlukukaudella "Intermediate German" -kurssille, joten joutuupa koulussakin sitten opiskelemaan saksaa. Nykyäänhän mun saksa soljuu sujuvasti vain lähinnä parin alkoholijuoman jälkeen...

Supertylsä viikko tiedossa ennen joulua, olen nimittäin suurimman ajasta yksin kotona, kun Susi on taas Salzburgissa ja D lähti laskettelureissulle. Kouluakaan ei tosiaan ole enää kuin yhtenä päivänä, joten ehkä käytän tämän loppuajan opiskelemalla tehokkaasti keskiviikon tenttiin ja käymällä jumppaamassa mahdollisimman paljon. Huomenna heti tiedossa BBP (Bauch Beine Po), onkin vissiin eka kerta kun käyn viikonloppuna täällä jumppaamassa. Onneksi kohta pääsen Suomeen ja LesMillsin tunneille, meinasin nimittäin maksaa Vammalassa ja Helsingissä parit kertamaksut, jotta pääsen moisista herkuista nauttimaan. :)

Nyt Supertalentin pariin, toivotaan että allaolevassa videossa soittava pikkumies voittaa! Kuinka söpö oikeesti, 5-vuotias ja soittaa noin hyvin! Harmi, ettei noita varsinaisia kilpailuesityksiä löytynyt youtubesta, mutta kyllä tostakin selkoa saa. :)


Aino

PS. Go Jokerit, huomenna European Trophyn finaali Wienissä! :) Vielä saisi ilmeisesti lippujakin, mutta hitto kun matsi on niin myöhään, etten enää pääsisi takaisin Kremsiin sen jälkeen... ja mun pelipaitakin on Suomessa.

15. joulukuuta 2011

Melkein vapaapäivä

Guten Abend! Mulla on ollut tänään melkein vapaapäivä, joka tarkoittaa sitä, että kävin koululla tekemässä Strategic Controlling & Reporting -kurssin tentin (kesti huimat 30min), jonka jälkeen oon vain hengaillut kotona. Tenttiin luin hävettävän vähän, vain proffan ennen tenttiä antamat tärpit, mutta onneksi tenttikysymykset olivat juurikin noista tärpeistä! Eli hyvin meni tentti, luulen ainakin näin. Mullahan on jo ryhmätöiden perusteella 3 tuosta kurssista ja laskin, että tarvitsisin tentistä 76% eli 38/50 pistettä saadakseni loppuarvosanaksi 1. Uskoisin tämän olevan ihan mahdollista, we'll see. :)

Tentin jälkeen olisin halunnut lähteä salille, mikä sinänsä on harvinaista, koska en tykkää pelkästä salitreenistä. Mulla ei ole aavistustakaan mitä siellä pitäisi tehdä, joten olen aina käynyt vain erilaisilla jumppatunneilla. Joo, mulla kuuluu jäsenyyden hintaan personal trainer -tapaaminen, mutta jostain syystä en ole koskaan saanut moista käytettyä. Ensi vuonna sitten! Joka tapauksessa, sali olikin kiinni aamupäivän, joten en päässyt sinne - byhyy. Meinasin sen sijaan lähteä kävelylle, mutta heti ulos päästyäni alkoi sataa, joten kävelylenkkikin jäi toiseen kertaan. Tulin siis takaisin kotiin, luin kirjaa ja otin tunnin päikkärit.

Huomenna tiedossa yksi luento klo 11-13, lauantaina taas konsultointia klo 14-19. Siinä suunnitelmat loppuviikolle, josko myös salilla kävisin, kun se on viikonloppuna taas auki. Muuten tyydyn varmaan laskemaan päiviä Suomi-lomaan, huomenna enää viikko! Läheiseni varmasti tietävät, että tykkään listata erilaisia asioita, ja reissua varten olenkin jo tehnyt viisi erilaista listaa: 1. to do ennen reissua, 2. mitä mukaan, 3. mitä äidin täytyy tuoda jouluksi Helsinkiin (älä huoli äiti, tää on lyhyt lista!), 4. mitä minun täytyy ehtiä tehdä Suomessa ja 5. mitä tuoda Suomesta Itävaltaan. Jep, kuluuhan ne päivät näinkin, listoja tehdessä...

Lupasin jo viime viikkona niitä valokuvia, mutta ei mulla nyt ole, kun ei tule ikinä otettua mitään kuvia. Sori siis, mutta josko joku jaksaisi pelkästään näitä mun sepustuksiakin lukea. :)

Aino

13. joulukuuta 2011

Vuokraisäntä

Helou, piti tulla kertomaan heti hauskasta tapaamisesta vuokraisäntäni kanssa. Mehän asumme siis Susin kanssa talossa, joka on ollut aikoinaan loma-asuntolana, mutta jonka asuntoja nykyisin vuokrataan opiskelijoille vuodeksi kerrallaan. Sama pariskunta, kutsutaan heitä nyt sukunimen alkukirjaimella G, omistavat koko talon (kuusi asuntoa ja oma toimisto alakerrassa). Vuokra-asiat hoitaa herra G, rouva G:n olemme tavanneet vain kerran vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Taustatietoina kerrottakoon lisäksi, että vuokraisäntäni herra G on iältään noin 65+, todella puhelias ja utelias mies.

Röhnötin eilen illalla tapani mukaan D:n (lisää kirjaimia! D on siis tämä edellisessä postauksessa mainittu komea seuralaiseni eli poikaystäväni) luona television edessä, kun Susi soitti. Puhelu meni kutakuinkin näin:
S: Sori, että häiritsen iltaa, mutta herra G soitti ja kysyi, olenko alkanut etsiä uutta kämppistä.
A: Mitä???
S: Joo, et kuulemma ole maksanut vuokraa eikä herra G ole nähnyt sua aikoihin. Se arveli, että olet muuttanut takaisin Suomeen.
(välihuomautus: nähtiin pihalla ehkä kaksi viikkoa sitten...)
A: Ööööö, oon kyllä aivan satavarmasti maksanut vuokran jo marraskuun puolella ja mähän olen kotona enemmän kuin sinä!
S: Niinpä, sitä mäkin mietin, mutta käy nyt kuitenkin juttelemassa sen kanssa.
Puhelun jälkeen draamakuningatar Aino vatvoo ja vatvoo asiaa niin kauan, että lähdimme D:n kanssa käymään mun luona, vain tarkistamassa verkkopankista, että vuokra on oikeasti maksettu. Ja kyllä, muistin oikein, maksu on lähtenyt tililtä 30.11.

Tänä aamuna klo 8.30, lähes suoraan herättyäni siis, menin visiitille herra G:n alakerran toimistoon. Vierailu oli suht mielenkiintoinen, ja sen aikana
A) totesimme herran verkkopankista, että maksuni on kuin onkin saapunut hänen tililleen 1.12. Tätä ennen hän ehti myös sanoa, ettei luota suomalaisiin verkkopankkeihin - ne eivät kuulemma siirrä rahaa ulkomaille.
B) vastailin noin sataan kysymykseen koskien D:tä ("Susi kertoi, että sulla on poikaystävä. Onko se Kremsistä? Mikä sen nimi on? Tekeekö sen tämä ja tämä sukulainen tätä ja tätä?")
C) päädyin juomaan anteeksipyyntösnapsia klo 8.45. Miten sanot EI, kun vuokraisäntä väkisin tyrkyttää aprikoosisnapsia pyydettyään sitä ennen anteeksi noin 15 kertaa? "Joo sori, liian aikaista, pidä snapsisi". Voin kertoa, että kihahti aika mukavasti päähän noin aamusta... Ei hyvä idea, ei todellakaan.

Olipahan taas ja saksankielen taidot joutuivat tosi koetukselle! Vuokraisäntäni ei siis puhu mitään muuta kieltä kuin saksaa ja oma saksan taitoni on, noh, ei aivan sillä tasolla, että pystyisin 15 minuuttia enempää keskustelemaan vuokranmaksusta. Snapsin jälkeen toivottelin mukavat päivänjatkot ja livahdin lukemaan tenttiin.

Että tällaista, welcome to Austria :D

Aino

10. joulukuuta 2011

One week after

Iltaa! Täällä on lauantai klo 19.15 ja kotiuduin just koulusta. Opettaja päästi meidät onneksi tunnin etuajassa ja luokkakaveri heitti mut vieläpä kotiin, joten siksi olen nyt jo kotona, vaikka luennon piti aikataulun mukaan kestää klo 20 asti. Aikaisin kotiinpääsy oli siksikin erittäin jees, että unohdin tekemäni eväät kotiin... se fiilis, kun hirveässä nälässä kaivat laukusta eväitä eikä niitä löydy.


Mulla on ollut torstai ja perjantai koulusta vapaata, samoin ensi viikolla on maanantai ja tiistai vapaana. Yhteensä siis 6 päivän viikonloppu, jollei lasketa tätä lauantai-iltapäivän konsultointia - kelpaa! Sain eilen tehtyä jouluostokset ja on muutenkin ollut ihana vaan relata, kun ei ole enää kouluhommia. Outo fiilis kyllä sinänsä, kun ei tarvikaan naputtaa raportteja tai lukea tenttiin, vaan saa OLLA! On mulla ensi viikon torstaina kyllä yksi tentti, mutta siitä ei tarvitse stressata, koska tentin painoarvo on vain 25% ja mulla on nyt jo kurssista ryhmätöiden perusteella 3. Joo joo, meinaan mä joka tapauksessa lukea, mutta hirveetä stressiä ei kuitenkaan tarvitse ottaa. Keskiviikkona 21.12. (joka muuten on vika koulupäivä ennen joulua) mulla on Corporate Governancen tentti ja sitten ollaankin JOULULOMALLA! Seuraavan kerran koulua vasta 11.1. eli tää tyttö lähtee Suomeen pariksi viikoksi. Odotan jo niin innolla! :)


En ole ottanut mitään valokuvia aikoihin, joten saatte tyytyä mun viikontakaisiin webkamera-leikkeihin. Täytyisi varmaan ryhdistäytyä kuvien ottamisen suhteen, varsinkin kun mulla on kamera melkein aina mukana. Ai niin, se yksi kiva juttu mistä vihjailin aiemmin - sanotaanko näin, että oon tavannut sen aiemmin "toivomani"; kivan ja komean itävaltalaisen, jonka seurassa vietän aika pitkälti kaiken vapaa-aikani. :)

Nyt voisin heittää pyykit pyörimään ja mennä itse suihkuun - saatan "joutua" vielä tänään poikkeamaan yksillä synttärikekkereillä avecina, joten täytyy näyttää paremmalta kuin tää mun koulupäivän jälkeinen lookki tällä hetkellä! Palaamme asiaan toivottavasti parempien kuvien merkeissä tulevalla viikolla!

Aino

3. joulukuuta 2011

Samstag

Hallo! Täällä on lauantai klo 13 ja mä oon lähdössä parin tunnin päästä KOULUUN. Jep, kuinka masentavaa, lauantai ja meinaan istua 5h luennoilla? Paljon mainostettu konsultoinnin kurssi alkaa siis tänään ja eka luento kestää klo 15 - 20. No, täytyy olla tyytyväinen, sillä kyllä tää varmasti sen espanjan voittaa! En oo tehnyt tänään siis oikein muuta kuin käynyt ruokakaupassa ja vähän siivoillut kotona, ja nyt tosiaan tapan aikaa siihen asti, että pitää lähteä koululle. Onneksi kaksi muutakin mun luokkalaista on tuolla kurssilla, niin en ole ihan yksin niiden osa-aikaopiskelijoiden kanssa. :) 

Joulukuutakin mennään jo, alle kolme viikkoa ja tuun kotiin! 23.12. illalla siis lento laskeutuu Helsinki-Vantaalle, toivottavasti joku on vastassa. :) Oon unohtanut näyttää mun superhienoa joulukalenteria, jonka sain Annelta ja Reetalta silloin pari viikkoa sitten. Voisiko enemmän mulle sopivaa joulukalenteria ees löytää? :D


Oon myös unohtanut esitellä mun viikko sitten ostamani takin. Tai no, ostamani ja ostamani, äiti lupasi että tää on joululahja mulle. ;) Oon etsinyt pidempää villakangastakkia jo tovin, mutta mistään ei oo löytynyt sellaista kuin olisin halunnut. Viime viikonloppuna bongasin kuitenkin tämän yksilön ja vieläpä alennuksesta, joten pakkohan se oli kassalle raahata. Pahoittelen peilin kautta otettuja kuvia, Susi on Pariisissa joten mulla ei oo ketään ottamassa kuvia musta. :D



Mitäs vielä? Mun kaikki muut kurssit on mennyt läpi, joten uusinnoissa mulla on tiedossa vain se pahuksen rahoitus - hyvä niin. Muutenkin koulukiireet alkaa helpottaa, ei ole enää mitään hirveän isoa/raskasta tiedossa ennen joulua, sillä suurin osa tenteistä on vasta tammikuussa. Ostin myös jo lennot semester breakille, Suomessa olen siis 28.1. - 14.2. Mulla on siis parin kuukauden sisään tiedossa kaksi reissua Suomeen, olen aika innoissani jo! :)

Ai niin, mun salille on tullut uusi jumppa nimeltä Active Fighting ja se on suht samanlaista kuin lempparini BodyCombat (jota täällä ei valitettavasti ole tarjolla). Voitte vain arvata, kuinka innoissani olen siis joka keskiviikko tuolla potkimassa ja nyrkkeilemässä ilmaa vastaan! Oon muutenkin ehtinyt nyt käydä suht ahkerasti jumppailemassa, tulee siis rahalle vastinetta. Saksaksi jumppaaminen on muuten aika helppoa, ei tarvitse ymmärtää edes kuin "rechts, links" ja katsoa mitä muut tekevät! ;)

Nyt lounasta ja sitten sinne koululle, kivaa viikonloppua! :)

Aino

PS. Mun puolalainen markkinoinnin proffa ymmärsi vihdoin, viimeisellä luennolla, että olen Ms Tiitinen! What a feeling! En taidakaan haukkua sitä lyttyyn kurssipalautteessa, kuten aluksi loukkaantuneena suunnittelin :D

29. marraskuuta 2011

Eigentlich bin ich nicht so dumm...

Moi! Ei harmita enää rahoituksen reputtaminen niin paljoa kuin viikonloppuna, täytyy vaan opiskella uusintaan ahkerasti ja läpäistä se silloin. Onneksi paljon stressaamani, ensimmäinen tenttini AFTT meni kuin menikin onnellisesti läpi (61% eli 4, mutta who cares, läpi kuitenkin!) ja toisesta kurssistakin (International Institutions and Strategic Relations) tuli jopa 1! Ehkä mä en sittenkään ole liian tyhmä tänne. ;)

One Tree Hillin 8. kausi tuli katsottua loppuun, tai on mulla vielä yksi jakso katsomatta, mutta taidan katsoa tänään. Aika huolestuttavaa, että oon katsonut reilussa viikossa 22 jaksoa? Siitähän tulee keskiarvoksi melkein 3 jaksoa per päivä! Nyt täytyy vaan jaksaa odottaa ensi vuoteen, että 9. kausi alkaisi...



Ei mulla oikeestaan oo ees mitään asiaa, aika peruseloa; opiskelua, opiskelua, opiskelua. Onneksi tää viikko on jo opintojen kannalta huomattavasti helpompi kuin pari viime viikkoa, vaikkakin lauantaina alkaa viimein se consulting. Ai niin, ja Suomeen paluuseen enää reilut 3 viikkoa, vähänkö aika menee nopeeta! Ootan jo innolla, toivottavasti Helsingissä on lunta silloin (ei vissiin vielä oo?) :) Mulla on jo niin ikävä, erityisesti Sinittaa! 

Nyt suihkuun, värjäsin hiukseni ekaa kertaa tänne tuloni jälkeen äsken. Joten joo, voitte päätellä tästä, että kaikille on jo paljastunut etten olekaan oikeasti IHAN näin blondi, vaikka vaalea kuitenkin. Palataan!


Aino

26. marraskuuta 2011

Failure!

Moi! Paljon mainostettu rahoituksen tentti oli siis eilen ja kaikesta valmistelusta huolimatta ei mennyt kurssi läpi. Tulokset tulivat siis jo eilen heti tentin jälkeen, eihän tollaista monivalintatenttiä nyt kauaa tarkista. Seriously, kuka tekee monivalintatenttejä maisteritasolla?! No, joka tapauksessa, kokeesta 41% ja kirjallisesta tehtävästä 85%, painotettu keskiarvo 52% ja läpipääsyyn tarvittiin 60%... aika kaukaiseksi haaveeksi jäi. Nyt siis tiedossa uusinta helmi-maaliskuussa ja todennäköisesti toivottua lyhyempi lukukausiloma, byhyy! 


Suoraan sanottuna tosi huono fiilis oli, kun nuo tulokset sain. Ekana itkupuhelu äidille ja sen jälkeen salille hirveään lihaskuntorääkkiin, jotta tulisi parempi fiilis - ja tulikin, onneksi! Nyt joululoman ostoslistalla kärjessä rahoituksen kirja, SUOMEKSI. Täytyy ehkä ensin yrittää ymmärtää asiat suomeksi, ennen kuin alan tehdä niistä tenttejä englanniksi... Onneksi meidän luokalta tentin reputti yhteensä 17/32 ja kurssin 9/32, en siis ole ainut luuseri. :) 

Tänään tiedossa siivoamista, pyykinpesua, kaupassakäyntiä ja kouluhommia, täytyy nimittäin kirjoittaa maanantaiksi raportti aiheesta "my 900 words of international negotiations". Kulttuurieroista siis kyse ja onneksi aihe on noin vapaa, joten voin kirjoittaa oikeastaan mitä vaan, kunhan aihepiirissä pysytään. Kyseisen kurssin opettaja (tai anteeksi, henkilö joka jakaa tietoa, emme saa kutsua häntä opettajaksi) on jo KOLME kertaa kutsunut minua nimellä Mr Tiitinen, ja viimeksi häntä korjattuani hän tokaisi, että Aino on miehen nimi.... Öööö, missä maassa?! Jos sama toistuu vielä neljännen kerran, taidan lainata wikipedian artikkelia; Aino ist ein finnischer weiblicher Vorname mit der Bedeutung "die Einzige". 

Nyt hakemaan pyykkejä alakerrasta ja sitten suuntaan kaupungille. Ai niin, on mulla yks kivakin juttu tänään illalla tiedossa, siitä ehkä lisää myöhemmin. ;)

Aino

25. marraskuuta 2011

Finance final exam


Perjantaita! Aamupäivä on mennyt näissä merkeissä, pysyin hereillä 30 sentin halpis-energiajuoman avulla ja olen lukenut rahoituksen tenttiin. Nyt pitäisi olla hallussa ainakin EVA, NPV, MIRR, Annuity ja muutamat financial ratios! Nyt koululle tekemään sitä varsinaista tenttiä, laskin pakattu jo laukkuun ja oon muutenkin lähtövalmiina - wish me luck! Jos tää tentti menee läpi niin menee kyl kaikki muutkin ihan heittämällä. :)

Aino

23. marraskuuta 2011

Kuulumisia

Moi! Mulla ei oikeastaan oo nyt hirveästi kerrottavaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin, ettei tuu taas valitusta siitä, että kirjoitan liian harvoin. ;) Täällä on keskiviikko klo 14.22 ja mulla on vapaapäivä. Oikeasti tää ei kyllä ole mitenkään vapaapäivä, koska mulla on taas perjantaina tentti ja siihen on pakko lukea. Tällä kertaa vuorossa on ikuisuussuosikkini rahoitus, joten pelkokerroin läpipääsyn suhteen on taas suhteellisen korkealla. Kaiken huipuksi mun keskittymistä haittaa One Tree Hillin 8. kausi, jonka äiti lähetti mulle jo pari viikkoa sitten. Olisi pitänyt odottaa sen aloittamisen kanssa vähän pidempään, nyt nimittäin tekisi joka välissä mieli katsoa yksi jakso! No, itsekuri ennen kaikkea, täytyy muistaa opiskella rahoitusta ahkerasti perjantaihin asti ja sitten saan palkita itseni vaikka kymmenellä OTH-jaksolla. :)

En ole täällä blogin puolella tainnut valittaakaan Kelan pitkistä odotteluajoista, mutta joka tapauksessa odottelin opintotukia saapuvaksi jo ties kuinka kauan. Omat säästöt alkoivat jo hupenemaan ja Kelan asiointipalvelu toitotti joka kerta tsekatessani vain masentavaa "hakemus käsittelyssä" -tekstiä. Ei ihan lämmittänyt mieltä. Tämä viikko kuitenkin alkoi loistavasti, sillä tililleni pamahti kerralla kahden kuukauden opintotuki! Jippii, I'm rich again! Okei okei, ei tuolla summalla nyt varsinaisesti vielä rikastuta, varsinkin kun raha menee täysin elämiseen, mutta kuitenkin - pienet asiat tekevät kumman onnelliseksi. :) Vielä kun saisin tiedon siitä, olenko Suomen sosiaaliturvan alainen vai en, tuota nimittäin on käsitelty jo muutostani lähtien eli reilut 2 kuukautta. Onneksi en ole tullut kipeäksi, voisi nimittäin siinä vaiheessa olla hieman hankalaa päästä lääkäriin... Matkavakuutus multa joka tapauksessa löytyy, joten ehkä sairauden iskiessä If on ystävä. Toivotaan nyt kuitenkin, että pysyn terveenä eikä lääkärikäynnille ole tarvetta.

Viime perjantaina xo-nimisessä kuppilassa, tekstarin kirjoitus meneillään

Mitäs muuta? Joululoma lähestyy, enää reilut 4 viikkoa ja tulen Suomeen - how cool is that! :) Semester breakin aikanakin mulla on tarkoituksena tulla Suomeen, mutta lentoja en tosiaan voi buukata ennen kuin tiedän, joudunko uusimaan joitain kursseja. Pitäkäähän edelleen siis peukut pystyssä perjantaina, jotta rahoituskin saataisiin alta pois menestyksekkäästi! Olen tätä koulua ennen opiskellut yhden kurssin rahoitusta, mutta se tapahtui vaihtoaikoina, jolloin kavereiden kanssa hengailu ja biletys kiinnosti huomattavasti enemmän kuin opiskelu, ja sainkin tuosta kurssista hylätyn! Vielä nolompaahan tästä tekee sen, että tentti oli open book test, jossa siis sai olla kirja, muistiinpanot JA läppäri mukana... well, parempi onni tällä kertaa, ja onneksi tuo vaihtoajan rimanalitus ei näy missään paperissa :D

Nyt jatkuu siis opiskelu, palataan asiaan todennäköisesti viikonloppuna. Ciaoooo!

Aino

20. marraskuuta 2011

Yllätys!

Huhheijaa, olipa mahtava viikonloppu :) Perjantaina tentin jälkeen (tentti muuten meni ihan ok, toivotaan siis läpipääsyä!) suuntasin Bühlcenteriin, koska halusin palkita itseni jotenkin tentin jälkeen. Palkintona toimi tällä kertaa mäkkiruoka ja uudet talvikengät - jep, todella tarpeellisia molemmat! Tulin kotiin perjantaina siis noin klo 18 ja huomasin ovelta, että sängylläni istui joku. Ensin kävin päässäni nopeasti läpi, oliko Susi puhunut jotain kyläilevistä kavereista, ja jos oli, niin miksi ihmeessä ne kaverit olisivat MINUN huoneessani? Parin sekunnin pähkäilyn jälkeen sain selvyyden asiaan, kyseessä olivat nimittäin Anne ja Reetta, ihanat ystäväni Suomesta! Tytöt tulivat yllärivisiitille tänne ja voi vitsi miten hauskaa oli! :) :) Tän viikonlopun voimalla jaksaakin sitten jäljellä olevat 5 viikkoa ennen joululomaa.





Terkkuja tytöille, toivottavasti pääsitte turvallisesti takaisin Helsinkiin. Puspus, oli ihanaa! :)

Aino

17. marraskuuta 2011

Preparing for the exam...

Iltaa! Oon lukenut tässä muutaman päivän ahkerasti (ja vähän vähemmän ahkerasti) huomiseen tenttiin, joka on muuten mun eka iso tentti täällä Kremsissä. Vähäsen jännittää, kyseessä on nimittäin AFTT (advanced foreign trade techniques)! Mullahan oli tästä samaisesta aineesta välitentti noin kuukausi sitten, ja hienostihan sieltä tuli hylätty... 42 % ei ihan riittänyt läpipääsyyn, hitto sentään. Toisaalta luokan tulos välitentissä oli kaiken kaikkiaan aika masentava; 19/32 hylättyä! Vika ei selkeästi siis ollut minussa/meissä vaan siinä, että koe yksinkertaisesti oli liian vaikea. Onneksi välitentillä on loppuarvosanassa painoarvoa vain 20 %, joten en masennu vielä. Huomiselle hirveät tsempit, niin josko tuo pirullinen tentti menisi läpi... Läpipääsyä toivon lähinnä seuraavista syistä:
1) uusintatentit ovat semester breakin aikana, ja ajattelin olla silloin Suomessa, en täällä Kremsissä
2) tää AFTT on niin hirveetä .... (tähän väliin ruma sana), etten halua joutua lukemaan tätä enää uudestaan uusintoihin valmistuessa
3) no oishan se hei aika surullista, jos reputtaisin ekan tentin!

Peukut pystyssä huomenna klo 15 Suomen aikaa siis, kiitän! Tentin jälkeen, meni miten meni, ajattelin palkita itseni tällä. Selkeästi Itävallan paras naistenlehti, jos suosiota mitataan horoskooppi-osion paikkansapitävyydellä!


Joo, näköjään kannatti kuvata iltahämärässä ilman salamaa. Kellohan on täällä jo 23.30, mutta lukemisen suhteen en vielä luovuta! Takaisin Escrow-accountin, Letter of Creditin ja Government Supported Export Guaranteesin pariin - my best friends tonight ;)

Aino

15. marraskuuta 2011

4,5 h junamatka + 5,5 h rahoitusta = pitkä maanantai

Iltaa/yötä! Tulin tänään klo 15 Grazista, jonka jälkeen olin koululla hakkaamassa rahoituksen tehtävää tommoset mukavat 5,5h... Voitte vaan kuvitella, että fiilikset ei ole mitkään maailman parhaat tällaisen illan jälkeen. Grazissa oli kivaa kuten aina, juhlimassa ei käyty kyllä kertaakaan ja oma sänky (lue: patja) mulla oli vain yhtenä yönä, mutta joka tapauksessa - oli kivaa! Ainoat kuvat tuli napsittua lauantai-iltana, kun hengailtiin Greenboxin aulassa. Popparit juuttui automaattiin ja siitä piti tietty ottaa kuvasarja... Enjoy! 

Sinne jäi jumiin!

Tönimällä automaattia päästiin jo tähän vaiheeseen...

Selkeästi tarvittiin kuitenkin miestä apuun...

AND IT WORKED! Miten voin olla ton näköinen popkornien takia? :D
Graz-Wien-junassa sattui istumaan yksi vaihtoaikainen tuttu, bulgarialainen Stoyan, jota en ollut nähnyt kertaakaan vaihtoaikojen jälkeen, vaikka se on opiskellut Grazissa vuodesta 2008... no, tulipahan nyt törmättyä ja juteltua junamatkan ajan, ja lupasin ilmoittaa ensi kerralla, kun sielläpäin liikun. Kiva fiilis törmätä vanhoihin tuttuihin :)

Nyt nukkumaan, herätys tiedossa 7h päässä ja koulupäivä sisältää KAKSI esitystä. Toista en kerennyt vielä harjoitella, pakko tehdä hypärillä :P Wish me luck!

Aino

10. marraskuuta 2011

Kuva-arkistosta

Helou! Mulla on tänään kunnon opiskelupäivä, istuin nimittäin tossa 3h strategisen johtamisen ja suunnittelun luennoilla ja nyt tulin kotiin harjoittelemaan huomista saman aihepiirin esitystä ja naputtelemaan rahoituksen raporttia... tavoitteena saada hommat mahdollisimman hyvin haltuun tämän päivän aikana, jotta pääsen sitten huomenna koulun jälkeen suuntaamaan kohti Steiermarkin pääkaupunkia! Toi rahoitus on kyllä SUURI huolenaihe, en ymmärrä siitä mitään... no, läppäri lähtee mukaan Graziin, toivottavasti siellä on joku rahoitusnörtti, joka voisi auttaa mua. :D

Sain luokkakaveri Monilta eilen kuvia, nämä on otettu kaikki loka-marraskuun aikana... joten julkaistaanpa sitten kaikki kerralla, enjoy! Tää jatkais nyt opiskelua, piti vaan tulla pikaisesti moikkaamaan blogin puolelle. :)

Melkissä. Emma, Toni, Pasha, Moni ja minä. Näytän kuulemma hipsteriltä lasieni kanssa.

Edelleen Melkissä ja hipsteri-Aino, moi!

Oli meitä oikeesti aika isokin lössi... en tajua, miksei muut käyttäneet aurinkolaseja? :D
Vapiano @ Vienna, YK-vierailun jälkeen pizzalla
 Ei noita julkaisukelpoisia sittenkään ollut niin monta... well, opintojen pariin!

Aino

8. marraskuuta 2011

Dienstag - und ich hab' gar nix gemacht...

Vapaapäivä ja postausta pukkaa! Välillä näinkin, että innostun kirjoittamaan usein. En tosin tiedä lukeeko tätä juuri kukaan muu kuin äiti, mutta jos äiti sattuu olemaan mun ainut lukija niin terkut sinne, kyllä yhdellekin ihmiselle tätä voi kirjoittaa! :D Jostain syystä juuri kukaan mun Suomessa asuva ystävä ei kirjoittele mulle enää kuulumisia (paitsi Sinitta<3) ja tuntuu, etten tiedä kenestäkään enää mitään. Onko mut unohdettu alle kahdessa kuukaudessa vai lukeeko ihmiset vaan täältä blogista mun kuulumiset eikä vaivaudu kertomaan omiaan? Hmph. Jos tunnistatte itsenne tuosta porukasta, joka ei jaa kuulumisiaan mulle, msg me on Facebook, please! Mua oikeesti kiinnostaa, miten kaikilla menee, en ole unohtanut teitä, vaikka oonkin täällä kaukana!

Oon jostain syystä nähnyt viimeaikoina monta unta liittyen vanhaan työpaikkaani, outoa. Selkeesti ikävä sinne Etelärantaan! :)

Mun vapaapäivään kuului kotona olemista, kirjan lukemista (Kjell Westö - Leijat Helsingin yllä, miksi luen tätä vasta nyt? Aivan loistava!), ryhmätyötapaamista koululla, rahoituksen ryhmätyön aloittamista (P&G:n analysointi ei ihan kuulu mun lempipuuhiin) ja Rammsteinin kuuntelua. Oon aika kateellinen, kun muutama Grazissa asuva kaveri meni tänään Zagrebiin katsomaan ko. bändiä enkä itse päässyt mukaan. Tottakai myös tulevat keikat Wienissä ja Helsingissä on loppuunmyydyt. Onneksi youtube toimii: liveversiot soimaan ja silmät kiinni, voin lähes kuvitella olevani keikalla! :D


Leikin taas vaihteeksi webkameralla, istuin keittiössä datailemassa uuden ihanan neuleeni kanssa. Jostain syystä webcami vääristi mun naaman värit siten, että näyttää kuin mulla olisi noin kilo poskipunaa ja kaksi kiloa huulipunaa... well, got it wrong.

Huomenna piiiitkästä aikaa kouluun, alkaa jo tää neljän päivän vapaa pitkästyttää. Mulle ei sovi vapaat, en saa silloin tarpeeksi juttuja aikaiseksi! Nyt kun puristaisi vielä itsestään voimat suoriutua tän viikon 12 viikkotunnista ja perjantain strategisen johtamisen esityksestä (kyllä, MINÄ esitän yksin strategisen johtamisen esityksen, 20min T-Mobile Austrian strategioista in English, A-P-U-A!), niin saisi perjantaina rauhassa lähteä viikonlopun viettoon... arvatkaapa minne... ;)

Aino

7. marraskuuta 2011

Pala onnellisuutta


Vaikka äidin vierailusta ei kuvia olekaan, niin eiköhän tämä kelpaa todisteeksi siitä, että mulla on käynyt vieras Suomesta. ;) Ah, Reissumies, miten olinkaan ikävöinyt sinua!

Äiti Kremsissä

Ciao! Mukava viikonloppu takana, äiti oli nimittäin täällä Kremsissä kylässä. :) Hain äidin perjantai-iltana Wienin lentokentältä, josta tultiin sitten vielä junalla Kremsiin. Olimme täällä vasta klo 21, joten perjantaina ei ehdittykään muuta tehdä kuin käydä illallisella mun lemppariravintolassa Piccolinissa. Susi tuli meidän mukaan ja oli oikein kivaa.

Lauantaina käytiin shoppailemassa Bühlcenterissä ja sain uusia vaatteita - mulla on selkeesti maailman paras äiti! ;) Illalla istuskeltiin vaan tässä kotosalla ja kokkasin mun bravuuriruokaa (lue: ainut, jota osaan tehdä) eli mozzarellasalaattia.

Eilen sunnuntaina Susi heitti meidät Dürnsteiniin, joka on vanha, historiallinen kaupunki Wachaussa, noin 10 km Kremsistä. Kaikki paikat olivat valitettavasti kiinni, koska turisteja ei ihan hirveästi näin marraskuussa enää ole. Saimme joka tapauksessa hyvän kuvan nätistä pikkukaupungista, jonne täytyy mennä sitten keväällä uudestaan ja vierailla niissä paikoissa, jotka nyt olivat kiinni. Eilen olimme muutenkin kultturelleja ja kävimme paikallisessa taidemuseossa, Kunsthalle Kremsissä. Esillä oleva näyttely oli vähän outo, mutta tulipahan tsekattua.

Oikein mukava ja rentouttava viikonloppu siis takana! Äiti lähti tänä aamuna klo 7.26 junalla Wienin kautta takaisin Suomeen, kävin heittämässä äidin asemalle ja kömmin sen jälkeen takaisin sänkyyn. Mulla on onneksi tänään vapaapäivä, niin voin rauhassa pestä pyykkiä, tehdä vähän kouluhommia kotona ja käydä illemmalla heittämässä treenin salilla. Body workout XXL, 90min mittainen tunti kutsuu klo 17.30! ;)

Ai niin ja hups, viikonlopun kuvasaldo = 0... no pictures and it didn't happen vai miten se meni? :D

Aino

3. marraskuuta 2011

Halloween @ Greenbox

Nyt sitä lupaamaani Halloween-postausta :) Olin siis Grazissa myös halloweenin, jota täällä vietettiin maanantaina. Tiistai oli siis kaikilla vapaa, joten maanantaina juhliminen ei haitannut kenenkään arkea. Mietin asuani pitkään, sillä halusin löytää jotain kivaa, mutta edullista - opiskelijabudjetilla ei voi hirveitä summia panostaa yhtä naamiaisasua varten. Marina päätti pukeutua Hello Kittyksi, ja löydettyäni edullisen korvat-kaulapanta-häntä-setin päädyin itsekin valitsemaan kissa-asun, en tosin Hello Kittyä vaan Black Catin. Greenboxin aulassa järjestettiin isot juhlat, paikalla oli montakymmentä ihmistä ja kyllä, hauskaa oli! Olin tosi tyytyväinen myös asuuni, alla vähän kuvamateriaalia maanantailta :)

Minä ja Julian


Black Cat meets Hello Kitty

Sasha, minä (kiitos kuvakulma +20kg), Marina ja Nadja

Marina ja Stefan
Noi käsimerkit tais olla illan hitti, löytyi nimittäin lähes jokaisesta kuvasta joltain joku käsimerkki... Mutta joo, ei mulla muuta tällä erää. Nyt vähän siivoamista ja pyykkäystä, äiti tulee nimittäin tänne huomenna! :)

Aino

2. marraskuuta 2011

WE in Graz

Pitkästä aikaa, moi! Tuli jo pyyntöäkin, josko voisin päivittää jotain, joten sori, olen ollut niin monta päivää Grazissa, etten ole ehtinyt blogin äärelle lainkaan. Tänään kotiuduin kuitenkin takaisin Kremsiin ja ajattelin ilmoitella itsestäni postauksen muodossa. Btw paras idea koskaan lähteä klo 6.25 junalla, seurauksena 2,5h päikkärit kotiinpäästyäni.... :D

Olin siis Grazissa Erasmus-vaihdossa kevätlukukauden 2009, minkä vuoksi kaupunki on mulle hyvin rakas ja mulla on siellä edelleen paljon ystäviä. Osa vaihtoaikaisia, osa jopa jälkeenpäin tulleita. Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki ja varsinainen opiskelijakaupunki, joten voisin kuvitella että kaikki opiskelijat viihtyvät siellä yhtä hyvin kuin minä. Graziin on Kremsistä matkaa noin 300km, ja koska suoraa junayhteyttä ei ole, joudun vaihtamaan junaa Wienissä. Harmi vain, että Wien on niin iso kaupunki, että siellä on enemmän kuin yksi rautatieasema, joten joudun vaihtamaan rautatieasemaakin Wienissä. Saavun Kremsistä Spittelauhun, josta pääsee onneksi kätevästi metrolinjan U6-metrolla Philadelphiabrücken metroasemalle, joka sijaitsee Wien Meidling-rautatieaseman luona. Wien Meidlingista Graziin kestää noin 2h 40min, mikä on oikein siedettävä aika. Yhteensä kaikkine vaihtoineen matka Kremsistä Graziin on kuitenkin 4,5 h enkä mielelläni matkaa tuota vain normaalimittaisen viikonlopun takia. Nyt oli onneksi pyhäinpäivän (viettävät täällä aina 1.11.) vuoksi pidennetty viikonloppu, joten ehdin olla Grazissa pe-ke.

Saavuin Graziin perjantai-iltana ja kävelin asemalta Greenboxiin, paikalliseen opiskelija-asuntolaan, jossa itsekin vaihtoaikani asuin. Greenbox on todennäköisesti koko Grazin siistein paikka, tai ainakin siellä asuu kaikki siisteimmät tyypit. Meksikolainen ystäväni Julian valmistui maisteriksi jo puoli vuotta sitten eikä työssä käyvänä saisi oikeasti enää asua Greenboxissa, mutta koska hän tuntee omistajat, on huone Greenboxista turvattu hänelle edelleen.... hamaan tulevaisuuteen saakka. Yövyin siis Julianin luona kuten aina Grazissa ollessani, nyt myös la-ma, jolloin Julian itse ei ollut kotona :D No, sainpahan avaimen ja tyhjän asunnon kokonaan käyttööni - kelpaa!

Lauantaina kävin ensin aamupäivällä kiertelemässä kauppoja, illemmalla lähdimme ystävien kanssa ulos. Tällä kertaa treffasin puolalaisen Kamilin, venäläisen Marinan ja slovenialaisen Duskan (jep, kukaan Graz-kavereistani ei ole itävaltalainen:D). Olimme Kottulinsky-nimisessä baarissa, jossa oli aika tylsää, mutta onneksi hyvä seura pelasti ja ilta oli onnistunut. Jakominiplatzin kebabkioskin kautta kotiin nukkumaan ja uni maittoikin sunnuntaina klo 16.38 (!!!!!) asti. Huh. Sunnuntai meni lökötellessä kotona (=Greenboxissa) siis.

Jottei postaus venyisi älyttömän pitkä(veteise)ksi, loppuun kuvapläjäys lauantailta ja Halloween-höpinät siirtyvät seuraavaan postaukseen. Stay tuned ;)

Duckfaces

Tää on kuulemma "Aino-hymy"

Dushka ja Dani

Narikkalaput 007 ja 069

Home Alone Faces
Aino

23. lokakuuta 2011

Hasta luego, español!



Hola! Pitkään harkittuani tein päätöksen, joka on varmasti kaikin puolin oikea; lopetin espanjan opiskelun ja vaihdoin konsultointiin. Koulutusohjelmassani on siis pakko lukea joko jotain kieltä (espanja, ranska, venäjä, kiina, arabia) tasolla B1-B2 tai vaihtoehtoisesti opiskella international consulting -nimistä ainetta. Luulin, että espanja olisi helpompaa kuin se oikeasti olikaan, joten parin itkuisen kurssikerran ja hikisten kotona opiskeltujen tuntien jälkeen marssin opintotoimistoon kysymään, olisiko mahdollista vaihtaa espanja pois. Ikävä kyllä luokkalaisteni konsultoinnin kurssi alkoi jo opintojen ensimmäisellä viikolla syyskuussa, joten olen jo missannut liikaa tunteja osallistuakseni tuolle kurssille. Onneksi koulutusohjelmastamme on myös osa-aikaversio työssäkäyville, ja tuo kurssi alkaa vasta lauantaina 3.12. Opintotoimistosta sanottiin, että vaihto on periaatteessa mahdollinen, mutta siihen tarvitaan ensin sekä opettajan puolto että koulutusohjelmapäällikön suostumus. Opettajan puollon sainkin heti samana päivänä, kun hän vaihdosta kuultuaan tokaisi  tunnilla "that's a good idea, Aino". Selkeästi siis hänkin oli huomannut, etten opiskellut ihan oikealla vaatimustasolla espanjaa. Vähän vaikea keskustella bisnes-jutuista espanjaksi, kun omalla kielitaidolla lähinnä esitellään itsensä ja tilataan ravintolassa ruokaa... Koulutusohjelmapäällikön lupa piti tulla sähköpostitse, kun päätös on tehty, mutta ilmeisesti lupa on jo myönnetty, vaikka sähköpostia ei olekaan kuulunut - intranetin lukujärjestyksestäni oli nimittäin kadonnut espanjan tunnit ja tilalle oli ilmestynyt konsultointi. Voi tätä onnea! :) Todennäköisesti kiroan konsultoinnin alimpaan helvettiin siinä vaiheessa, kun istun tunneilla joka ikinen lauantai joulu- ja tammikuussa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Nyt ei tarvitse enää opiskella espanjaa, vaan voin keskittyä muihin aineisiin ja saksaan! Wippii!

Aino

PS. Ylläolevat kirjat myytävänä.

18. lokakuuta 2011

AFTT

Hyvää iltaa! Mukavana yllärinä tuli eilen tieto siitä, että meillä on huomenna välitentti AFTT:stä (Advanced Foreign Trade Techniques), joten täällä ollaan koko päivä nyt rahoituksen luennon jälkeen päntätty kaupankäyntitekniikoita... Kiinnostus 0, kuten naamasta näkyy. Testasin ekaa kertaa webbikameraa kuvien ottamiseen eikä näköjään oo hirveen hyvä laatu (ylläri)!


Ei mulla muuta, palataan asiaan kunhan oon selvinnyt tästä hirveästä kouluviikosta. Vaatimattomasti 29 viikkotuntia, kaksi raporttia, yksi välitentti ja espanjan tehtävät... No, eipähän ainakaan oo tekemisen puute!

Aino

PS. Tilasin joku melkein 2 viikkoa sitten koulukirjoja eikä niitä kuulunut, joten otin yhteyttä sinne kirjakauppaan, josta sitten ilmoitettiin, että kirjani ovat majailleet jo viime viikosta Kremsin postissa... ei muuta kuin Kremsin postitoimistoon ja "Ich sollte hier ein Paket von Management Book Service haben" ja sain kirjat viimeinkin! Nyt saatan siis jopa pystyä oppimaan espanjan tunneilla jotain, kun on kirjatkin :P

16. lokakuuta 2011

Melk

Huomenta! Heräsin just pirteänä sunnuntai-aamuun ja tän päivän agendana on kirjoittaa ainakin yksi kouluraportti valmiiksi. Onneksi ei ole mitään muuta ohjelmaa, joten enköhän saa tuon raportin puristettua, vaikka tuntuukin jotenkin ylivoimaisen vaikealta kirjoittaa pitkästä aikaa kouluraportteja ja vieläpä englanniksi. Vähän outoa, että englanniksi kirjoittaminen on minulle edelleen haastavaa, vaikka itse opiskelu on suht iisiä. Sain huhtikuussa tekemässä IELTSissäkin (International English Language Test System) kirjoittamisesta kaikista heikoimmat pisteet, tosin nekin pisteet edelleen ylittivät opiskeluihin tarvitun määrän. Tänne tarvittiin siis IELTSistä tulos 6.0/9.0, itse sain 7.5/9.0 ja siitä heikosti menneestä kirjoitusosuudestakin 6.5/9.0.

Joka tapauksessa, tämän postauksen tarkoituksena oli kertoa eilisestä Melkin reissustamme! Melk on pieni kylä reilun tunnin matkan päässä Kremsistä ja siellä sijaitsee historiallinen, benediktusluostari (miten toi kirjoitetaan?), Stift Melk. Meitä oli matkassa mukana lisäkseni neljä luokkatoveriani ja tapasimme Melkissä vielä muutaman amerikkalaisen, jotka yksi luokkatovereistani tuntee. Tapasimme aamulla klo 10.50 juna-asemalla, mutta missasimme ekan bussin ja jouduimme odottamaan seuraavaa kulkuvälinettä eli junaa, joka lopulta osoittautuikin huomattavasti bussia halvemmaksi matkustusvälineeksi. Melkissä kiersimme luostarin läpi (sisäänpääsy opiskelijoilta 5 euroa) ja sen jälkeen lähdimme Sankt Pöltenin kautta takaisin Kremsiin. Koko päivähän tuossa reissussa meni, kotona olimme noin klo 19. Kiva tapa viettää lauantaipäivä, onkohan musta tulossa museotyttö kun tuommoisesta innostuin? :D




Emma, minä ja Monika
Enemmän ja parempia kuvia olisi muiden kameroissa, mutta en nyt ehtinyt niitä tähän hätään saada ja halusin kuitenkin jo kirjoittaa Melkistä. Nyt aamupalaa ja sen jälkeen raporttien kimppuun, palataan!

Aino

15. lokakuuta 2011

Tuparit

Hallo, lauantai-ilta menossa ja ajattelin vihdoin postata jotain tupareista, kun aikaisemmin niin lupasin. Meidän tuparit oli siis tämän viikon tiistai-iltana, joka saattaa monien mielestä olla hieman outo ajankohta juhlille. Tuparit oli kuitenkin pidettävä keskellä viikkoa, koska kaikki itävaltalaiset lähtevät viikonloppuisin kotikaupunkeihinsa, joten viikonloppubileisiin ei olisi tullut "kukaan". Kutsuimme Susin kanssa molempien luokkatoverit, koska ajattelimme, etteivät kaikki kuitenkaan tule. Nähtävästi olimme kuitenkin väärässä, koska vieraita oli yhteensä noin 50 kpl täällä 66-neliöisessä kaksiossamme - huh! Hieman ahdasta siis oli ja ilmeisesti meteliäkin jonkun verran, koska poliisit kävivät kahdesti: ensin klo 21 aikaan ja toisen kerran klo 23, jolloin bileet sitten jouduttiin keskeyttämään. Jatkoimme iltaa kuitenkin baarissa ja poliiseja lukuun ottamatta ilta oli oikein onnistunut. Todennäköisesti emme joudu myöskään maksamaan mitään sakkoja tms, koska sellaista ei ole kuulunut.


Meillä oli bileiden teemana ns. Oktoberfest, kaikkien piti siis pukeutua Itävallan kansallisasuihin (tytöillä dirndl ja pojilla lederhosenit ja ruutupaidat). Ulkomaalaiset saivat kuitenkin vapaan asukoodin, joten sovelsin teemaa pukeutumalla ruutupaitaan ja maalaamalla kynteni maan lipun mukaan...


Nukkumaan pääsin noin klo 3 ja aamulla oltiin kaikki klo 10 pirteinä Strategic Controlling & Planning -luennolla tutustumassa Balanced Scorecard -systeemiin! Tuntuu muuten aivan törpöltä puhua hirveätä finglishiä, kun en tiedä suomalaisia termejä noille. Ihan onnistuneet tuparit siis kaiken kaikkiaan, mutta kerrasta viisastuneena voin vannoa, että toiste emme tänne 50 henkilöä kutsu!

Aino

10. lokakuuta 2011

Maanantai

Ciao, viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Mulla ei onneksi ollut koulua tänään, mutta heräsin silti jo klo 8.30 mennäkseni aamujumppaan. Salin aikataulussa luki core power, joten odotin Esportin coreen tottuneena tiukkaa keskivartalotreeniä - turhaan. Kyseessä oli kyllä keskivartalonhallintaa, mutta tiukasta treenistä ei ollut tietoakaan. Tunnilla keskityttiin lähinnä pitämään hyvä ryhti ja venyttelemään, minkä lisäksi kaikki muut osallistujat olivat iältään noin 60+.... Luinkohan tuntikuvausta sittenkään ihan oikein? :D No, ainakin opin, etten tästä lähtien herää maanantaiaamuisin tuon tunnin takia. Viime viikolla kokeilemani power intervall sen sijaan oli oikein kelpo tunti, joka nostatti hienkin mukavasti pintaan. Silti; edelleen vähän ikävä Esportia ja LesMillsin tunteja.

Vaikka varsinaisia luentoja ei tänään olekaan ollut, kävin silti koululla jopa kahdesti. Ensin printtaamassa viimeiset liitteet opintotukihakemukseen, jonka sain siis vihdoin tänään postiin (4,10 € yhden kirjeen postittamisesta, excuse me?!), ja toistamiseen iltapäivällä ryhmätyön suunnittelun merkeissä. Meillä on joka kurssilla ryhmätyö, vaikka salaa toivoinkin, että niistä päästäisiin eroon HH-aikojen jälkeen. Tällä viikolla on tiedossa siis some serious studying, kun pitäisi kirjoittaa vähintään noin 15 sivua aiheesta energy & climate sekä toiset 15 sivua aiheesta "kestävä kehitys Itävallassa"... jälkimmäisestä tiedänkin muuten entuudestaan aivan mielettömästi... NOT!




Huomenna pidämme Susin kanssa tuparit, jonne on tulossa suurin osa molempien luokkalaisista. Susi opiskelee siis markkinointia ja minä exportia (miten tuon nyt sit suomentaisi, vienti kuulostaa logistiikalta...), joten tarkoituksena on saada juhliin hyvä kombinaatio molempien maisteriohjelmien tyypeistä. Kävimme tänään ostoksilla tupareita varten ja eiköhän noilla eväillä jo muutama vieras tyydytetä;


Tosta kuvasta vielä puuttuu osa ostamistamme eväistä. Huomista odotellessa siis, luvassa tuparipostausta sitten myöhemmin ;) Eilisen illan ilouutinen oli muuten se, että löysin netistä linkin Salkkari-jaksoihin! Pystyn siis katselemaan Salkkareita täältäkin käsin, vaikka katsomo.fi-palvelu ei suostukaan tekijänoikeudellisista syistä toimimaan ulkomailla... Kiitos jaksojen hakkeroijat, jotka pelastatte Salkkari-riippuvuutteni. <3

Nyt jatkuu kuitenkin opiskelu, sustainable development in Austria, here we go!

Aino

7. lokakuuta 2011

Perjantai-illan tunnelmia

Moi, täällä taas lähes viikon hiljaiselon jälkeen. On ollut niin kiirettä koulun kanssa, ettei oikein ole ehtinyt kirjoittaa. Mulla on nyt alkanut 5/10 kaikista syksyn kursseista ja tuntuu siltä, että noiden kurssien eteen täytyy oikeasti tehdä paljon töitä! Olen selvinnyt tradenomiksi asti suht kevyellä opiskelulla, joten nyt joudun ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti opiskelemaan, jos ja kun haluan päästä kurssit läpi. Itävallassa läpipääsyyn vaaditaan 60% pisteistä, Suomessahan sama prosenttiosuus on 50%. Jos et pääse tenttiä läpi, joudut uusintaan. Jos uusintakaan ei mene läpi, edessä on toinen uusinta. Toinen uusinta on viimeinen mahdollisuus, sillä jos mokaat senkin, sinut automaattisesti erotetaan koulusta. Tiukkaa, ha? Tarvitsee siis todella päntätä, että pääsen rahoituksen ja espanjan (joudun lukemaan täällä B2-tason espanjaa, vaikka olen oikeasti tasolla A2!) läpi.

Eilen torstaina oli odotettu IMC Semester Opening Party eli kouluni lukukauden avajaisbileet. Hauskaa oli, tänään oli huono olo ja väsyttää - perussetti siis! En tajua, miten olen jaksanut Erasmus-aikoina bilettää lähes päivittäin, nykyään kun yksikin ilta vaikuttaa ratkaisevasti seuraavan päivän jaksamiseen... Joka tapauksessa huippuhauska ilta, kannatti ehdottomasti lähteä. Kuukauden drinkkivinkki; vodka redbull.

Kämppikseni Susin kanssa ennen juhlia

Viikonlopuksi ei vielä ole suunnitelmia, paitsi että menemme ehkä huomenna Susin kanssa Wieniin. Olisipa kiva tehdä päiväreissu sinne, saisi vähän muutakin tekemistä kuin kotona makoilun. Kotona makoilusta puheen ollen, hankin tiistaina myös jäsenyyden paikalliselle kuntosalille, mistä olen aika innoissani. Sali vaikuttaa yhden käyntikerran perusteella oikein hyvältä, siellä on uudet tilat, paljon ohjattuja tunteja, sauna (!) ja jäsenyyden hintaan sisältyy myös oma personal trainer - gefällt mir sehr!

Nyt nukkumaan, olo on edelleen aika kuollut eilisen jäljiltä. Kivaa viikonloppua!

Aino

PS. Päivän ilouutinen; äiti tulee tänne marraskuun alussa! :)
PS2. Täälläkin on +9 astetta. Siitäs sain, kun kehuin helteillä koko viikon :(

2. lokakuuta 2011

Wer bin ich?

Just in case tätä blogia lukee joku sellainenkin, joka ei minua tunne, ajattelin kertoa hieman itsestäni. Toki halusin myös kirjoittaa siksi, koska tajusin viimeinkin, miten saan nuo kuvat näkymään isompana - jes! ;)

Aino Helsingin yössä muutama viikko sitten, pahoittelut kiiltävästä naamasta!
  • Aino
  • 23-vuotias
  • alunperin kotoisin Pirkanmaalta, mutta pitää nykyään kotinaan Helsinkiä (vaikka asuukin tällä hetkellä eri maassa...)
  • Itävallassa vaihdossa kevätlukukauden 2009, nyt maisteriopinnot samassa maassa 2011-2013
  • valmistunut Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta keväällä 2011
  • pituus/pätkyys 162cm
  • tykkää kavereistaan, matkailusta, lukemisesta, jumppaamisesta, suklaasta, One Tree Hillistä, jääkiekosta, shoppailusta, kengistä, merkkilaukuista ja light-kokiksesta
  • ei tykkää kauhuleffoista, yksinäisyydestä, crocseista (ne on niiiiin rumat!), aikaisista herätyksistä ja kummitusjunista
  • haluaisi puhua paremmin saksaa
  • aloittaa terveellisemmän elämän joka maanantai (lopettaakseen sen viimeistään keskiviikkona)

Haluatteko tietää jotain muuta? Kysykää!

1. lokakuuta 2011

Lokakuun eka

Hei taasen, lokakuuta mennään ja Kremsissä mittari näytti tänään +25 astetta - en valita! Katsoin sääennusteesta, että samanlaista säätä olisi luvassa vielä ainakin viikon verran. Olisi selkeästi pitänyt pakata lisää kesävaatteita messiin, ei ole nimittäin oikein ollut käyttöä villakangastakille ja kaulahuiveille!

Olen viikonlopun yksin Kremsissä, koska Susi lähti kotiinsa Salzburgiin ja tulee takaisin vasta maanantai-iltana. Eilen illalla kävin kolmen luokkakaverin kanssa pizzeriassa illallisella ja oli oikein mukavaa. Kaikki itävaltalaiset lähtevät viikonloppuisin kotikaupunkeihinsa, joten meitä on viikonloppuisin paikalla vain ulkomaalaiset opiskelijat. Eilisellä illallisella lisäkseni oli jenkkityttö, espanjalainen poika ja ukrainalainen poika. Pitää varmaan tutustua myös joihinkin vaihtareihin, jotta saa enemmän viikonloppukavereita :)

Mun piti lähteä tänään lenkille, mutta totesin ilman olevan siihen liian hiostava (siis miten niin tekosyy?), joten vaihdoin suunnitelmat kävelyksi. Kävelin Kremsin isoimpaan ostoskeskukseen, Bühlcenteriin, joka sijaitsee noin 2,5km ja kiertelin siellä kauppoja tunnin verran, jonka jälkeen tulin takaisin kotiin. Hirveä hiki pukkasi jo tuossa matkalla, vaikka ei tietysti saisi valittaa, kun kerrankin on näin lämpimät ilmat vielä lokakuussa... Napsin parit kuvat matkalla ostoskeskukseen ja takaisin, joten pidemmittä puheitta, Ainon lauantain kävelyreissun antia;

Bühlcenter, siellä se häämöttää! Vaikka Krems onkin pieni, on tämä ostoskeskus suht iso, täältä löytyy nimittäin esim. Deichmann, Tally Weijl, Pimkie, H&M, Bipa, McDonalds, MediaMarkt, The Body Shop, Gerry Weber (äiti ja mummi, huom!)... all you can ask for ;)



Minä! Eka kuva itsestäni tässä blogissa ja sekin itse otettu kävellessä, sori siis huima laatu :D


Herzogstraße eli kotikatuni :) Tää kuva on otettu sen verran kadun alkupäästä, ettei meidän taloa näy tässä.


Meidän sisäpihalta, tosta vasemmalta pääsee siis sisälle rappuun.

Nyt jatkuu lauantain vietto, edelleen sen One Tree Hillin 4.kauden parissa. Ai niin ja jos joku ihmetteli, miksen tajua itävaltalaisten puhetta, tsekatkaa vähän aikaa Saturday Night Feveriä! Ei siis sitä vanhaa leffaa, vaan Itävallan suosituinta tosi-tv-sarjaa, joka kuvaa itävaltalaisia nuoria örvelöhumalassa (kuulostaa kiinnostavalta... NOT) - http://atv.at/contentset/650575 tosta videosta esim. kohdasta 1:25 eteenpäin ja kertokaa sen jälkeen, ymmärsittekö mitään! Kertojan ääni vielä menee, mutta toi noiden puhekieli... ich verstehe nix!

Aino