23. maaliskuuta 2013

Diese Woche

Iltaa! Taas on hieman aikaa kulunut, mutta mulla ei yksinkertaisesti vaan oo ollut oikein mitään asiaa. Päivät menee kouluhommien (erityisesti gradun) parissa ja hirveesti muuta en sitten teekään. Vielä kuukausi loppurutistusta gradun suhteen jäljellä, tarttee olla superahkera, koska mulla on nyt vasta noin kolmasosa kirjoitettuna... Onneksi haastattelut on suoritettu kunnialla loppuun, eilen oli yhdeksäs (!!) ja viimeinen haastattelu. Huh.

Nyt katon lempiohjelmaani DSDS:ää, oon tästä täällä ennenkin vaahdonnut, mutta kyseessä siis Saksan Idols. Kaverit kokkaa tänään yhen kaverin kotona, ja kutsuivat mutkin, mutta kieltäydyin tän ohjelman varjolla. Onko huolestuttavaa, että istun mielummin lauantai-iltana yksin kotona (D on kavereidensa kanssa) telkkarin ääressä kuin näen kavereitani? Oon selkeesti todella sosiaalinen. :D

Tän viikon iloisin asia oli vaa'alla käynti keskiviikkona. Oon siis ollut yhdessä vaiheessa aika pulkassa kunnossa, ja reilu vuosi sitten päätin muuttaa syömisiäni siten, että saisin hieman kiloja pois. Syön edelleen herkkuja melkein päivittäin ja muutenkin vähän miten sattuu, mutta jostain syystä oon silti onnistunut pudottamaan painon sellaisiin lukemiin, jotka oon viimeks vaa'alla nähnyt alkuvuodesta 2008. Huhhuh! Ei tässä vieläkään missään bikinikunnossa olla, mutta hyvä alku ainakin!


Toi kuva on jo ehkä parin kuukauden takaa, mutta sopi niin hyvin tähän painonpudotus-aiheeseen. En todellakaan syö elääkseni vaan elän syödäkseni! :D

Harkitsin tekeväni toukokuussa saksan kielikokeen B2-tasolla, mutta tajusinkin tällä viikolla, etten kykene. Se puheosuus on liian haastava mulle, en mä osaa perustella miksi joku kuva Y sopii mun mielestä runoon X ja miksi ei. Voihan ton kokeen toki tehdä myöhemminkin jos on tarvis, en mä sitä kuitenkaan tartte nyt minkään kouluhaun takia (ei opiskelua mulle enää ainakaan hetkeen, kiitos!).Toivotaan siis, että töitä löytyy ilmankin kielitaitoa!

Eilen käytiin D:n kanssa illalla keskellä ei mitään eli Herzogenburgissa, noin 25 km täältä Kremsistä Sankt Pölteniin päin. Mun vaihtoaikainen kaveri Duska oli mallihommissa täällä ja käytiin moikkaamassa sitä. Ihan superkivaa, kun näkee kavereita, joita ei usein näe välimatkan takia. Itse asiassa mun melkein kaikki kaverit kuuluu tätä nykyä tohon "ei näe usein välimatkan takia" -kategoriaan. On mulla täällä kavereita, mutta kohta loppuu koulu ja ihmiset muuttaa pois. :(

Hyi hitto, joku koputti äsken ikkunaan ja hyppäsin about metrin tässä sohvalla. Kiitos poikaystävälle lauantai-illan säikähdyksestä! Nyt jatkan tätä DSDS:n kyttäämistä, mukavat viikonloput kaikille :)


14. maaliskuuta 2013

Grumpy Aino

Hellou pitkästä aikaa taas! Koulun kanssa on ollut kiireitä, enkä oo yksinkertaisesti kerennyt katsomaan koko blogia. Nyt on taas jotain valitettavaa ja blogihan on tähän tietysti oiva paikka. Oon ilmeisesti aika usein huonolla päällä, yksi luokkakaveri kun eilen tokaisi "Aino could be the prettiest girl in our class, if she wasn't always so angry"... :D 

Nojoo, sitten asiaan eli valittamiseen. Ensinnäkin, se kuka ikinä kehtasi sanoa, että vika lukukausi on rento, niin öööö, anteeksi mitä?! Täähän on kaikkea muuta kuin rento! Ihan kuin pelkän gradun kanssa ei olisi tarpeeksi hommaa, niin meillä on lisäksi 5 kurssia käynnissä ja kaikilla tehdään superpaljon hommia. Konsultoinnissa konsultointiin ihan oikeaa yritystä ja aikaa työlle oli kaksi viikkoa. Proffahan tokaisi meidän kansainvälisestä ryhmästä jo heti alkuunsa, että ollaan hiljaisia introverttejä isoilla riskeillä varustettuna, mikä oli hänen kaunisteltu tapansa sanoa, että ollaan ihan surkeita. Koitettiin koko kurssi taistella tätä mainetta vastaan, ja mitä eilen kävikään? Saatiin ryhmän surkein arvosana, tietty! No, silti 87% ja olen tyytyväinen. Vaikeaa opiskella pelkästään ahkerien ja fiksujen ihmisten kanssa, heti jos ei ole samalla tasolla niin vaikuttaa siltä, ettei ole penaalin terävin kynä. 


Lisäksi mun luokkalaiset paikalliset ei ikinä halua tehdä ryhmätöitä ulkomaalaisten kanssa, koska on helpompaa työskennellä saksaksi ja aina samojen ihmisten kanssa. Ai siis opiskeltiinko me englanniksi? Ai siis opiskellaanko me kansainvälistä liiketaloutta? Ai siis luuleeko joku, että me olisimme jo 23-30 -vuotiaina niin fiksuja, että osattaisiin työskennellä kaikkien ihmisten kanssa ja valita ryhmät ajattelematta, että tuosta ja tuosta ihmisestä en tykkää? Niinpä. 

Mulla olisi tänään illalla saksan tunnilla esitelmä, jota oon pitkittänyt jo kaksi viikkoa. Joudun siis todennäköisesti pitämään sen tänään, mutta kun en mä pysty puhumaan aiheesta x putkeen viisi minuuttia ilman mitään papereita! D:n kanssa uskallan puhua, mutta heti kun pitäisi puhua yhdeksän vieraan ihmisen edessä, jäädyn totaalisesti ja pulssi kohoaa varmaan kahteensataan. Tiedetään, pakkohan tästä pelosta on päästä eroon, kiva asua saksankielisessä maassa ja pelätä puhua saksaa.

Siinä varmaan tän päivän angstailut, ehkä palataan ensi kerralla iloisemmilla aiheilla. Nyt voisin naputtaa gradua ja sen jälkeen ehkä tiskata... kotipäivä jee!

4. maaliskuuta 2013

Ruokaa!

Iltaa! Oon lupaillut ehkä jo joku puoli vuotta, että kirjoitan jotain ruokajuttuja tänne, mutta on vähän unohtunut. Syy on toki siinäkin, että yleensä nappaisin ruokakuvia kännykällä, ja mun puhelimen muistikortti on rikki. Oon siis ottanut kuvia D:n puhelimella ja vasta äsken sain siirrettyä kaikki tän vuoden puolella otetut kuvat omalle koneelle. Pidemmittä puheitta, ruokia!


Lauantaiaamujen luksusta, aamupala kodin ulkopuolella! Nää aamupalat on joka paikassa aika samannäköisiä, mutta suosikkina Merkurin setti. Kaikki kuvassa näkyvä yhteishintaan 4,90 €, halpaa kuin saippua! Oikeastaan tuolloin oli vielä joku ale käynnissä ja aamupala maksoikin vain 3,90€, en valita.


Tätä syötiin perjantaina D:n isän synttäreillä, Schinkenrolle. Kinkkujen sisällä siis vihannesmössöä.


Tää näyttää tosi pahalta mutta oli tosi hyvää, ja KOKONAAN MINUN TEKEMÄNI!! Uunivihanneksia ja herkkusienikastiketta.


D kertoi äidilleen, että Ainon lempiruoka on makaronilaatikko. Mitäs meillä olikaan sitten heti seuraavana sunnuntaina tarjolla? :)


Tässä leivon D:n äidin avustuksella rahkapiirakkaa, jonka vein vikana harkkapäivänä töihin. Oli muuten hyvää tämäkin, vielä kun muistais miten tätä tehtiin...


Tää on jo vanhempi kuva, kuvassa Semmelknödel mit Schwammerlsauce eli taikinapallero sienikastikkeessa. Sienikastike hyvää, knöödeli ei. Taaempana näkyy perinteinen Wiener Schnitzel riisillä ja puolukkahillolla.

Kommentteja? Söisittekö näitä?