17. joulukuuta 2013

Weihnachtskekse

Eräänä viikonloppuna leivottiin D:n ja hänen vanhempiensa kanssa joulukeksejä. Täällä päin Eurooppaa on siis tapana leipoa monia erilaisia, pieniä joulukeksejä, eikä pelkästään syödä paikallisia pipareita eli Lebkucheneita. Toivon mukaan saan näitä leipomuksia ottaa myös mukaani Suomeen, jonne lennän huomenna joulun viettoon :)





Tää vika kuva on täällä vain todisteena, koska "Aino keittiössä" on niin harvinaislaatuinen käsite, että se taitaa kuulua sarjaan "picture or it didn't happen"! 

Nyt alankin ehkä pakkaamaan, tai siis siirtelemään noita mun vaatekasoja sängyltä matkalaukkuun. Check-in on jo tehtynä, kiitos Maijun, jonka kanssa lennän samalla lennolla Helsinkiin asti. Suomi, pian tapaamme jälleen! Koska blogini todennäköisesti viettää hiljaiseloa lomani ajan, toivotan jo nyt kaikille hyvää ja rauhallista joulua! Syökää paljon keksejä :)

13. joulukuuta 2013

10 faktaa

Koska mulla ei ole nyt muutakaan kirjoitettavaa, mutta en halua taukoilla blogin kanssa kauempaa, kirjoitan tällaisen "kymmenen faktaa minusta" -postauksen. Olen aiemminkin täällä kirjoittanut faktoja itsestäni, joten koitan nyt keksiä uusia. Kuvituksena tältä vuodelta joitain random-kuvia, joita ei ole aiemmin täällä blogin puolella julkaistu.


1. Kirjoitin viime haastepostauksessa, että koitan vähentää hiustenvärjäystä, ja olenkin onnistunut siinä. Olen viimeksi värjännyt hiuksia elokuussa 2012, ja juurikasvuun otin raidat helmikuussa 2013. Melkein vuosi siis kohta laittamatta mitään väriä päähän! Tosin tää ei ole vähentänyt yhtään mun hiustenlähtöä, ja meillä on edelleen joka paikka täynnä pitkiä, vaaleita hiuksia.

2. Vaikka ylläolevasta kuvasta voisi toisin päätellä, en juo nykyään juuri koskaan alkoholia. Toki aina silloin tällöin tulee otettua yksi radler tai lasi viiniä, mutta sellaista humalahakuista juomista en enää harrasta, ja pystyisin helposti olemaan vaikka kuukausia ilman alkoholia. Muutama vuosi sitten olin aika partygirl, onneksi tämä parisuhde (ja toivottavasti myös aikuistunut minäni hehheh) on rauhoittanut.


3. Tää on varmaan tullut joskus aiemminkin selville, mutta RAKASTAN Hello Kittyä. Mulla on kaikkea mahdollista HK-krääsää (miks mulle tulee lyhenteestä HK mieleen se makkara eikä Hello Kitty?!), joista uusimpana löydöksenä noi kuvassakin näkyvät puhelimen suojuskuoret. D ei kuulemma ollut ikinä nähnyt mua niin innoissani kuin sillä hetkellä, kun kuoret löysin. Mun puhelimeen ei nimittäin ikinä löydy mitään suojakuoria, Hello Kitty -kuorista nyt puhumattakaan!

4. Vaikka alkoholi ei paheisiini kuulukaan, sokeri sen sijaan kuuluu - ja vahvasti. Olen oikea sokerihiiri, ja syön melkein päivittäin jotain makeaa. Nyt olen joulukuun ajan koittanut olla arkena syömättä herkkuja, mutta ai että, kun tekee vaikeeta! Tasan tarkkaan rikon tämän arjen herkkulakkoilun joululomalla, kun tulen Suomeen kaikkien piparien ja joulukonvehtien äärelle.

5. Mun aamupala-innostukset on tosi kausittaisia. Syön aina aamupalaksi samaa, mutta vain tietyn aikaa, kunnes kyllästyn ja vaihdan uuteen. Tällä hetkellä on menossa kaurapuuro banaanin ja kanelin kera, tätä ennen söin cornflakeseja marjoilla. Nykyään mun aamupalakaudet on tosin pidempiä kuin ennen, ja saatan syödä samaa juttua jopa vuodenkin putkeen. 


6. Oon 162 cm pitkä (vai pätkä), mutta en silti ole ikinä ajatellut itseäni kovin lyhyenä. Toki ylähyllyille kurottelu ym. pituutta vaativa toiminta on aina tehnyt tiukkaa, mutta en silti ole koskaan ajatellut olevani jotenkin huomattavasti lyhyempi kuin muut ihmiset. Tai no, en mä varmaan olekaan, eikös 162 cm ole vain hitusen alle suomalaisnaisten keskipituuden?

7. Oon tosi herkkis ja liikutun ihan naurettavan pienistäkin asioista. Asioita, jotka saa minut kyynelten partaalle ovat esim. tv-sarjat, arkipäivän pienet ihmeet (jos esim. joku kertoo jonkun kivan asian, joka on tapahtunut, vaikka joku on antanut vanhan sohvansa jollekin vähäosaiselle), muiden ihmisten (ei tarvi olla edes tuttuja!) onnellisuus ja surullisuus, kirjat jne. Voin vain kuvitella millainen hormonihirviö olen sitten joskus raskaana ollessa, jos jo "normaalisti" olen aina kyynelehtimässä joka asiaa :D

8. Kirjoitin nuorempana vuosia päiväkirjaa, mutta lopetin 18-vuotiaana. Harmittaa, etten jatkanut kirjoittamista, vaikka toki tämä blogi toimii hieman päiväkirjanakin. Ei tänne silti voi kaikkea henkilökohtaisia ajatuksiaan vuodattaa, niin kuin noihin vanhoihin päiväkirjoihin. Nolottaa tosin lukea noita teini-iän vuodatuksia, olisipa edelleenkin isoin huoli joku tyly tekstari ihastukselta :D


9. Mulla on kuulemma erilainen ääni riippuen siitä, mitä kieltä puhun. Se on kuulemma matalin ja miehekäs (kiitti D!) kun puhun suomea, keskimatala englanniksi ja korkein saksaksi. En ole ajatellut, että mulla olisi jotenkin matala ääni, mutta toisaalta saksankieliset tytöt puhuu yleisesti ottaen paaaaljon korkeammalta kuin suomalaiset, joten ehkä tässä on jotain perää. Muistan vieläkin, kun tapasin D:n yhden tädin ekaa kertaa, ja se vaan tuijotti minua, kun ei ole kuulemma tottunut, että tytöillä on matala ääni? Joo ja nyt älkää kukaan pliis ajatelko, että olen joku möreä-ääninen tyyppi, selkeästi tää johtuu vain siitä, että itävaltalaiset tytöt puhuu korkealta kimittäen :D

10. Valitan aina, ettei mulla ole kavereita täällä, vaikka tosiasiassa mulla on pelkästään Itävallassa enemmän kavereita kuin D:llä. Jotenkin näin "aikuisena" (lue: kotona makaavana työnhakijana) ei ole enää niin helppoa ystävystyä kuin opiskeluaikoina, ja oon niin suomalainen luonteeltani, ettei tulisi mieleenkään vaan mennä juttelemaan jollekin tuntemattomalle vaikka salilla. Onneksi olen tutustunut kahteen suomalaiseen netissä, Maijuun facebookissa jo 1,5 vuotta sitten ja Maijaan tän mun blogin kautta muutama kuukausi sitten! :)

6. joulukuuta 2013

Lake Festival 2013

Keskellä joulukuuta on mukava ottaa takapakkia ja palata takaisin elokuuhun, nimittäin aiheena "vähän viiveellä" tämän vuoden Lake Festival. Mehän olimme kyseisillä festareilla jo edellisenä kesänä (postaus täällä) ja tänä vuonna suuntasimme samoille festareille samalla porukalla (+ muutama ylimääräinen vahvistus). Valitin jo viime vuonna, että järjestelyt eivät toimineet, ja tänä vuonna järjestelyt toimivat jopa vielä huonommin. Ihan liikaa ihmisiä, ihan liian vähän vessoja ja tilaa! Esimerkiksi esiintyjät siirtyivät sisälavalle joskus puolen yön aikaan, mutta telttaan, jossa sisälava sijaitsi, mahtuikin katsojia vain noin 1/3 siitä, mitä ulos... ei muuta kuin maksavat festarivierailijat kotiin, kiitti moi! Mekin suunnattiin D:n kanssa takaisin hotellille jo silloin puolenyön aikaan, ja päätettiin, ettei ensi vuonna enää Lake Festivalille suunnata.

Surkeat järjestelyt aiheuttivat paljon keskustelua festarin facebook-sivuilla, mutta ylläri ylläri, vastuuntuntoinen festarijärjestäjä POISTI kaiken negatiivisen kritiikin heti sen ilmestyttyä. Kyllä, juuri näin pidetään positiivista yrityskuvaa yllä...

 Avicii se siellä heiluttelee



Tuolla festareilla oli tosi monia tuollaisia lapsi+vanhemmat -komboja (kuten takanamme näkyy), ja mietin, että onko ne lapset halunnut festareille ja vanhemmat "pakotettu" mukaan, vai toistepäin?

Illan paras esiintyjä oli... well, en enää edes muista, tämän vuoden setti ei vakuuttanut yhtä hyvin kuin viime vuoden. Avicii oli pettymys, Otto Knows sen sijaan ihan piristävä ja Alessostakin tykkäsin.

2. joulukuuta 2013

Anniversary vol 2

Tämä tulee nyt hieman jälkijunassa, mutta meillä oli D:n kanssa toinen vuosipäivä viime viikon torstaina eli 28.11. Vaikka D:n vanhemmat eilen lounaalla epäilivätkin meidän seurustelleen vasta vuoden, olemme tosiasiassa seurustelleet siis nyt kaksi vuotta. Niin se aika lentää, jos vierestä seurusteluamme seuranneetkaan eivät ole tajunneet, että on kulunut jo kaksi vuotta.

Olimme suunnitelleet menevämme syömään yhteen "hienompaan" ravintolaan noin 15 km Kremsistä, koska D:llä oli sinne töistä saatu lahjakortti. Paikan päälle päästyämme huomasimme kuitenkin ravintolan ovessa kyltin "suljettu, yksityistilaisuus" (kiitti kun ilmoititte nettisivuillannekin, ei kun...) ja alkoi ärsyttää oikein kunnolla. Hienosti alkoi siis juhlinta, kun ravintolakaan ei ollut auki. No, ei muuta kuin takas autoon ja ajeltiin Mauterniin (toisel puolel jokkee eli Tonavaa) tsekkaamaan, josko meidän lemppari-Heuriger olisi auki. Olihan se, jes!


En tiedä, onko blogissa ennen näkynyt kuvaa normaalista Heuriger-ruoasta eli Hauerjausesta, joka on siis leikkelelautanen, jossa lihan lisäksi on vähän kaikkea muutakin tuorejuustosta suolakurkkuihin. Tämän kuvan otin vasta, kun olin ahneena jo siitä osan syönyt, eikä puhelimen kamera toiminut hämärässä valaistuksessa hirveän hyvin, joten laatu on mitä on. Josko tästä kuitenkin saisi vähän kuvaa siitä, mitä on hauerjause. Niin hyvää ja niin itävaltalaista syödä tällaista illalliseksi! Olen tosin hyvin nirso ja syön lihoista ehkä vain puolet (hyi verimakkara ja kaikki läskikohdat), ja kaverini aina kiusaavatkin minua siitä, että maksan lautasesta kokonaan, vaikka syönkin siitä alle puolet.

Saimme kuin saimmekin siis hyvän illallisen, ja jälkiruoaksi tilasin Kardinalschnitten, josta mulla ei valitettavasti ole kuvaa. Kardinalschnitte on siis leivos, jossa on keksi/marenkikuori ja sisällä kahvikermaa. Aivan paras jälkiruoka, ja tämän takia kannatti rikkoa mun "en syö arkena herkkuja" -lakko. Hienostihan mä jaksoin maanantaista keskiviikkoon herkkulakkoilla.

Olimme sopineet, ettemme osta lahjoja, koska joulukin on pian tulossa. Eihän me kumpikaan silti sopimuksessa pysytty, minä ostin D:lle hänen toivomansa kirjan ja mun paketista paljastui tällainen ihanuus:


Valitettavasti itse juhlakaluista eli minusta ja D:stä ei ole yhtäkään kuvaa tuolta illalta, mutta eiköhän meidän naamoja tässä blogissa ole muutenkin tarpeeksi nähty. Vuosipäivän juhlinta päättyi perinteisesti kuten joka torstai; sohvalle The Voice of Germanya katsomaan. Minun piti muuttaa Itävaltaan asti ymmärtääkseni, kuinka ihana Samu Haber on.

Sellainen vuosipäivä meillä siis. Kiitos muuten vielä kaikille, jotka ovat kommentoineet tuota minun aiempaa postausta, jossa käsittelin Itävallassa pysymistä. :)