20. tammikuuta 2014

Tarina laukusta ja liikenteestä

Selaan aina kateellisena (vaikka se kateellisuus paha piirre onkin, hyi, pois se minusta!) muotiblogeja, joissa vilisee kalliita ja hienoja merkkilaukkuja. Mulla on haaveena ostaa jossain vaiheessa kevättä yksi oma unelmalaukku, joka tosin ei kuulemma kaikkien mielestä ole oikea merkkilaukku, koska hinta on vain kolmenumeroinen. Joopa joo. Joka tapauksessa, mä ostan niiiiin harvoin laukkuja, että tämä haaveilu on minusta ihan oikeutettua. Noissa samoissa muotiblogeissa mua nimittäin ihmetyttää, kun niitä 20 sikakallista designer-laukkua perustellaan sillä, että "mielummin yksi hyvä ja laadukas kuin kymmenen halpista". No tota, mitäs jos en omista niitä halpiksiakaan kymmentä?

Laukkuun, joka toistaiseksi vielä salassa pysyköön, säästän siis toistaiseksi rahaa. En kuitenkaan voinut lauantaina vastustaa halpaa ja nättiä uutta laukkua, ja perustelin ostokseni halpuuden (16,90€ on halpa!) ja kauneuden lisäksi sillä, että MÄ OLEN VIIMEKSI OSTANUT LAUKUN KAKSI VUOTTA SITTEN. Niinpä. Se siitä, ennen kuin kukaan ehtii ajatella, että miten tuo nyt meinasi kaksi laukkua tänä vuonna ostaa, tämän halvan ja sitten sen kalliimman. :D


Pahoittelen sumeaa kännykkälaatua, mutta en usko, että D olisi ottanut mua ihan tosissaan, jos olisin sanonut, että "nyt kuvataan mun laukku blogia varten". Eli se siitä tulevasta muotibloggaajan urasta, never gonna happen.

Ihan toiseen aiheeseen vielä lopuksi: saatiin vähän draamaa ja jännitystä lauantai-iltaan, kun noin klo 22.50 (nukkumaanmenoaika kun meillä on viikonloppuisinkin näin hurjan myöhä) ulkoa kuului ensin hurjan kova "hallo!?" -huuto, jota seurasi piipaa-autojen äänet. Ajateltiin ensiksi, että naapurin pariskunnalla on taas ollut vähän riitaa (ei olisi eka kerta). Uteliaina hiivittiin kuitenkin lopulta olohuoneen ikkunan ääreen (kiitos isot ikkunat, joista suora näkymä pääkadulle) ja nähtiin, että oven eteen oli parkkeerattu poliisiauto ja ambulanssi. Maassa makasi joku tyyppi ja yhden henkilöauton etulasi näytti olevan ihan rytyssä. Kurkittiin ikkunasta ehkä puoli tuntia tapahtumia, ja seuraavana päivänä googletettiin poliisiraportteja: 89-vuotias vanhus oli ajanut 33-vuotiaan vahvassa humalassa olevan kävelijän päälle. Aika rankan näköistä ja neliön kokoinen veriläntti näkyi olevan asfaltissa edelleen tänä aamuna, kun kävelin junalle. Kolarin uhrin pitäisi olla vielä hengissä, vaikka vissiin oli lentänyt sellaiset 10 metriä suojatieltä eteenpäin... Että semmoista.

11. tammikuuta 2014

Fiiliksiä ekan työviikon jälkeen

Hyvää lauantai-iltaa! Istun täällä yksin kotisohvalla ja Greyn anatomian jaksojen välissä ajattelin kirjoitella blogiin fiiliksiä ekan (tosin vähän vajaan) työviikon jälkeen. Tiistaina klo 8 siis alkoi työt ja neljä päivää takana tähän mennessä. Mun työtehtävät muuttui itse asiassa heti ekana päivänä, kun multa kysyttiin, olisinko sittenkin kiinnostunut vähän eri vastuualueesta. Työnimike säilyi silti samana, joten kyseessä ei ole iso muutos. Ehkä nyt ekan viikon jälkeen uskallan paljastaa työpaikastanikin sen verran, että olen siis töissä firmassa, joka hoitaa Wieniin tulevien vaihtareiden/vierailijaproffien/opiskeluryhmien majoitusasioita. 

Meitä aloitti samaan aikaan kolme uutta, toinen tyttö aika samoissa tehtävissä ja yksi poika laskutuksessa. Meillä on ekat neljä viikkoa (!!) perehdytystä, eli aika nopeasti menee päivät kun opitaan kaikkea uutta. Ei saada itse tehdä vielä ihan hirveästi mitään, lähinnä vaan seurataan miten muut tekee, mutta mielenkiintoista on ollut silti. Kaikki työkaverit tuntuu tosi mukavilta ja tiimi on nuori, vanhimmat samoissa hommissa ehkä just ja just päälle 30? Tosin oon niin huono arvioimaan ikiä, että voihan ne olla vanhempiakin ja näyttää vain nuoremmilta. Luulin aluksi, että työt olisi aika 50-50 englanniksi ja saksaksi, mutta kaikki onkin tähän mennessä (asiakaspalvelua lukuun ottamatta) ollut saksaksi. Ollaan aloitettu työt joka päivä kasin pintaan, ja koska olen Pendlerin (naispuolinen henkilö, joka matkustaa töihin), olen joutunut joka aamu heräämään klo 5.30 tai 6.00, vähän riippuen siitä, onko pitänyt ehtiä klo 6.14 vai 6.44 junaan. Ihan sama meenkö puoli kymmeneltä nukkumaan, oon joka tapauksessa joka aamu sitä mieltä, että herätys oli liian aikainen! Lisäksi tänään lauantaiaamuna tajusin surullisen tosiasian; musta on tullut nyt yksi niistä ihmisistä, jotka heräävät vapaapäivinäkin klo 7.30... :(


Postauksen kuvituksena on jotain puhelimen kätköistä löytyneitä otoksia, jotka ei tähän itse postaukseen liity millään tavalla. Olenkohan maininnut täällä blogissa, että olen koiraihminen? Mulla ei ikinä ole ollut koiraa eikä valitettavasti tule koskaan olemaankaan, koska olen allerginen koirille. Alan niiskuttaa puolen tunnin sisään koiran tapaamisesta, mikä on tosi kurjaa, koska koirat on niin ihania, etten kuitenkaan malta olla koskematta, jos sellaisen tapaan. Mulla on myös pakkomielle kommentoida jokaista kadulla näkemääni koiraa, ihan vain sanomalla "kato" tai "koira" (tai sama saksaksi/englanniksi, seurasta riippuen). D ei annakaan mun enää kommentoida koiria, vaan ollaan kehitetty salainen "tuplakädenpuristus" ilmoittamaan lähellä olevasta koirasta. :D Ylläoleva kuva on Suomi-lomalta, ja mun seuralainen on ihana söpöläinen Luna, joka on ystäväni Lotan koira.


Tää ylläoleva joulukortti saatiin D:n veljeltä, ja tää on musta ihan superhauska. En jaksa kääntää, saksaa osaavat tajuavat jujun kokonaan, mutta muille kerrottakoon, että vasemmanpuoleisessa kirjeessä lapsi pyytää lahjaksi ponia ja oikealla joulupukki vastaa, noh, vähemmän mukavasti. 

Nyt jatkuu Greyn anatomia, ja seuraavan jakson jälkeen varmaan simahdankin, onhan kello jo huimat 22.10! 

3. tammikuuta 2014

New Year Resolutions

Muistin lupailleeni viime vuoden alussa täällä blogin puolella julkisesti jotain, joten päätin tsekata lupailuni ja sen, pidinkö lupaukset. Viime vuonna siis lupasin seuraavaa:

  • kirjoittaa useammin blogiin
  • valmistua maisteriksi
  • jaksaa saleilla ahkerasti
  • opetella paremmin saksaa
Näistä toteutui nähtävästi 3/4, aika hyvin, vai mitä? Valmistuin maisteriksi, tai tarkemmin Master of Arts in Business -tittelin omaavaksi henkilöksi 3.7.2013. Gradun (kiireessä) kirjoittaminen oli aivan kamalaa, mutta se toi onneksi toivotun tuloksen ja valmistuin ajallani.

Jaksoin myös käydä salilla ahkerasti, keskimäärin noin 2-3 kertaa viikossa. Toki tähän vaikutti myös koko syksyn kestänyt työttömyys, jolloin mulla oli enemmän aikaa ja energiaa liikkuakin kuin mitä ehkä töissäolevalla. 

Opettelin enemmän saksaa! Vaihdettiin D:n kanssa kotikieleksi saksa ja hain duuneja saksaksi, kävin työhaastatteluissa saksaksi. En voi edelleenkään sanoa, että saksani olisi samalla tasolla englannin kanssa, mutta tulen kuitenkin hyvin ymmärretyksi ja ymmärrän muita, myös murteella. Muistan, kun vuoden 2013 alussa en uskaltanut sanoa juuri mitään saksaksi, ja aloin kirjaimellisesti täristä, jos minun piti kyseistä kieltä käyttää dankea ja bitteä enemmän.

Blogia en kirjoittanut useammin vaan itse asiassa tein hävettävät 20 postausta vähemmän kuin vuonna 2012! Huh! No, ehkä tänä vuonna sitten...


Vuodelle 2014 en lupaile mitään, mutta kerron täällä bloginkin puolella jutun, jonka olen tiennyt jo pari viikkoa; mä sain töitä ja aloitan uudessa työpaikassa ensi tiistaina. Paras joululahja juuri ennen joulua takasi stressittömän lomailun Suomessa ja nyt vielä viikon verran Itävallassakin. Uudesta työpaikasta en vielä täällä kerro muuta kuin että kyseessä on Wienissä sijaitseva paikka, eli junamatkustus, täältä tullaan taas! 

1. tammikuuta 2014

Prosit 2014!

Suomesta ja joulusta selvitty, palasin maanantaiaamuna Itävaltaan. Mulla oli eka lento Tampereelta Helsinkiin jo aamulla klo 6.15, ja olin saanut yöllä nukuttua huimat 2,5 tuntia, eli olin suoraan sanottuna aika tööt kotiin päästyäni. Päivällä nukuinkin sitten mukavat kolmen tunnin päikkärit, niin että jaksoin iltaan asti.

Eilen vaihtui vuosi, ja meillä oli niinkin villit suunnitelmat kuin viettää iltaa kotona yhden vieraan (D:n parhaan kaverin), racletten ja lautapelien kera. Oli kiva ilta, ja huomattiin iloksemme, että meidän asunnon ikkunoista näkyi ilotulitukset aivan loistavasti! Mä jaksoin valvoa puoli kahteen ja pojat olivat pelanneet monopoly imperiumia (saatiin joululahjaksi) neljään asti. Koska toi monopoly imperium olikin vähän erilainen (lue: tylsempi ja nopeampi) kuin "normaali" monopoly, otettiin uusintakierros tänään DKT:ta, joka on siis itävaltalainen versio siitä perinteisestä monopolysta. Ilmeisesti olin vielä vähän väsynyt eilisestä, sillä hävittyäni aloin itkeä, kun en olekaan DKT (das kaufmännische Talent, kaupallinen lahjakkuus)... perus. Jos joku muistaa sen faktapostauksessa mainostamani usein itkemisen, niin tässä on taas oiva esimerkki siitä!

Tässä vähän kuvia eiliseltä, kerrankin tuli kuvattua! Kuvista tosin kiitokset D:lle eikä mulle, mä keskityin näköjään enemmän olevan kuvattavana kuin kuvaamaan.






D sai ton Suomi-paidan joululahjaksi mun äidiltä (kiitos!) ja pitää sitä nyt lähes koko ajan kotona. Onneks olympialaisten eka jääkiekko-peli on Itävalta-Suomi, mä nimittäin niin tiedän kumman puolella me ollaan siinä pelissä. Päätettiin, että kannatetaan mäkihypyssä Itävaltaa ja jääkiekossa Suomea, niin molemmat voittaa. Hyvä diili, eikös? Tänään mäkiviikon toisen osakilpailun voitti muuten tullnilainen Thomas Diethart, mikä on sinänsä ihme, sillä tämä Ala-Itävalta ei todellakaan ole mitään mäkihyppyaluetta (ei oo lunta eikä vuoria eikä hyppytorneja) ja tää tyyppi oli otettu joukkueeseen Morgin varamiehenä joku pari viikkoa sitten. Ja kyllä, kun sitä kuitenkin mietitte niin itkin myös Diethartin voitettua, koska sen vanhemmat oli niin iloisia :'D

Oikein ihanaa uutta vuotta 2014 kaikille!